tiistai 7. joulukuuta 2010

13.11. Djurö















Lauantaina vielä samoilla vesillä. Kyytiin pari hyvää kalaa taimen 4.89 ja lohi 4.91kg sekä yksi mieletön lähtö plaanarista ja pari pientä.


Viikon tulos oli ihan hyvä. Meillä 16 mittakalaa, joista yksi luonnon kala jatkamaan sukua. Kalojen keskipaino oli yli neljä kiloa.

Kuvassa viikon paras.

12.11. Djurö















Perjantai antoi mukavat lohet, vaikka keli oli iltaåäivästä jo aika kova. Kaloja väsyteltiin välillä pakittaen, sillä tuuli vei hieman turhan rajusti. Lisäksi viikon ainoa mitallinen luonnon kala (taimen). Lohet 6.04 ja 7.43kg sekä kuusi alamittaista ja kolme irti, joista jälleen yksi irti vähän ennen ylösottamista.

11.11. Djurö

Jälleen tutuille alueille. Mukaan pari taimenta 4,55 ja 2,14 sekä yksi reilu mitta karkuun ja yksi alamitta. Kalat aamupäivästä.

10.11. Brommö NW

Keli oli senverran kova vilä keskiviikkona, etti huvittanut paukutella vastatuuleen pidempää matkaa. Kaiku aika hiljainen. Meille vajaa kolmosen taimen (2,98) ja hyvä lohi karkuun. Lohi otti takilan pohjassa vedettyyn raksiin, tuli vedettyä aika pienillä koulkuilla. Lisäksi kolme alamittaista.

9.11. Rantapäivä

Tiistaina tuuli ja lumimyrsky teki kelistä sellaisen, että järvelle ei ollut mitään asiaa.

8.11. Djurö

Jälleen samoilla alueilla. Keli selvästi kovempi. Yksi mitallinen taimen kyytiin, yksi emämunaus, sillä lukko oli jäänyt auki tai sitten kala väänsi sen auki. mitallinen tane oli 2.3 kg. Lisäksi kahdeksan alamittaista. Oltiin syvemmässä vedessä, selkeästi pienempää kalaa.

7.11. Sunnuntai

Sunnuntaina samoilla alueilla.

Neljä taimenta 2.2-2.8kg. Isomukset loistivat poissaolollaan. Lisäksi kuusi alamittaista ja pari irti. Muutenkin päivä ja keli oli ihan mukava.

6.11. Lauantai















Lauantai oltiin Djurön aluella. Päivä oli hyvä, saaliina mukavia taimenia. Kalat omilla vaapuilla.

Taimenet 6.51, 5,49 ja 3,06kg. Kaikki pinnasta noin 13-15m vapautuspituudella. Lisäksi pari alamittaista ja pari karkuutusta, joista toinen oli ihan mukavan kokoinen taimen.

Vänern 5.-13.11.2010 (perjantai 5.11.)

Syksyn reissu Vänernille ajoittui 5.-13.11.2010 ajalle. Reissusta on yleisesti kerrttu enemmän tuolla kotisivujen puolella, tällä meidän veneiden tietoja.

Perjantain ehdittiin järvelle kartoittamaan vedenlämpöjä. Jäimme Ketopellon Jaken kanssa brommöbankenin alueelle. Vesi reilut 8 astetta. Ei tapahtumia.

K.R.

maanantai 29. marraskuuta 2010

30.10. Harvaluoto

Keijon kanssa Harvaluodossa. Keijo ekaa kertaa jigittämässä merellä. Jälleen älyttömästi alamittaisia, noin 40 mittakuhaa. Ei ollut oikein innostavaa. Väkeä kuin Vilkkilässä kissoja.

K.R.

23.-24.10. Harvaluoto

Pakollinen merireissu kuhan perässä. Olin Kinnen ja Handen kanssa samassa veneessä. Paljon alamittaisia kuhia, kyytiin molempina päivinä noin 40 mittakuhaa. Yövyttiin Airistolla, aivan älytön ajomatka. Jonilla sunnuntaina hyvä meritaimen kiinni, mutta irtos noin 10 minuutin väsytyksen jälkeen.

K.R.

15.10. Rautavesi

Eräoppaiden kanssa vetouisteluun tutustumassa. Edelleen oppaina Urheilukalastajien jäsenistöä. Ohjelmassa hauen vetouisetlua kahdella eri tyylillä. Saalista saatiin ihan mukavasti, isommat hauet loistivat poissaolollaan. Hauet pääasiassa 1-1.5 kg. Meidän veneen naisjoukkue toimi todella hienosti ja oma-aloitteisesti. Jokainen sai väsytellä haukea ja taisi tulla yksi suurin haukikin.

K.R.

14.10. Rautavesi

Eräoppaiden kanssa jigittelyä opettelemassa. Keli ei ollut kaikkein suotuisin tuulta ja lumisadetta. Oppaina Vammalan urheilukalastajien jäsenistöä. Ahventa pääosin saliina, lisäksi muutama hauki ja kuhia. Kuhat yllättävän matalasta. Saatiin yksi ennätysahvenkin ja iso hymy, ahven noin 450g.

K.R.

9.10. Rautavesi

Ahventa jirittämässä Keijon kanssa. Kala edelleen välivedessä, ahventa noin 20 kg sekä yksi kuha. Sammalen vihreä ja moottoriöljy parhaita värejä.

K.R.

tiistai 5. lokakuuta 2010

2.10. Rautavesi

Haapasen Keijon kanssa ahventen perässä. Kalaa hyvin välivedessä, parhaiten 4-6m penkalla. Vihertävät sävyt parhaita, kalajigi parempi kuin sirppi. Yksi kuhakin eksyi välivedestä. Vajaa parikymmentä kiloa ahventa.

K.R.

lauantai 25. syyskuuta 2010

25.9. Rautavesi

Keijon kanssa Rautavedellä hieman pidempään. Soukonlahdelta löytyi hyvä ahvenparvi. Moottoriöljy paras väri. Suurimmat vajaat 600 grammaisia. Hienoja ahvenia.

22.9.Rautavesi

Haapasen Keijon kanssa ahventen perässä Posionlahdella. Parissa tunnissa, kolme mittakuhaa ja kopallinen ahvenia. Punakeltainen jigi paras. Kalat neljän metrin penkalla.

18.19.9. Päijänne


Oltiin Pohjan Teron kanssa Päijänteellä Järvilohikalojen avoimissa SM-kisoissa.


Lauantaina Koreakoivun ja Paatsalon maisemissa. Kuusi alamittaista kävi veneessä ja kaksi irti. Minow Teaser toimi parhaiten violetin eri sävyissä.


Sunnuntaina Tehinsilmän alueella. 30g puntin takaa 3.8kg taimen Minnow Teaser Black Purple clear. Lisäksi yksi alamitta sekä pari reilua haukea.


Kala riitti sunnuntain päiväkisan kakkoseksi ja kokonaiskilpailun viidenneksi. Lisäksi voitettiin seurakilpailu Pienen Pyytäjien nimissä. Kisoista jäi päälimmäisenä mieleen hyvät järjestelyt.


14.9. Rautavesi

Suvin kanssa pyörähdettiin Rautavedellä. Aika kova tuuli, mentiin Posionlahdelle suojaan, paikalla kuitenkin "torimeininki", Ollila ja Kuja-Aro asiakkaitten kanssa samassa paikassa. Ei menty häiritsemään, meni kiertoajeluksi.

12.9. Rautavesi

Pari tuntia illasta ahventen perässä. Savukalat Keijolle. Sama paikka.

11.9. Rautavesi

Salakoita etsimässä, virrat ihan tyhjiä. Meni paikkojen hakemiseksi, löytyi taas roppa kaupalla uusia mestoja. Illalla Palvialan lahdelta tuli bongattua yksi ahvenparvi, hyviä ahvenia, parhaat reilut 400 grammaisia. Helmiäisjigi paras.

9.9.Rautavesi

Muutama tunti illasta Haapasen Keijon kanssa Rautavedellä Palvialan lahdella. Ahventa ihan mukavasti, paras jigi punakelta.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Sunnuntai 5.9.Rautavesi

Oltiin Suvin ja Tuija-Leenan kanssa Palvialan lahdella ahventa jigittämässä. Ahventa oli kohtuullisen hyvin välivedessä, suurimmat noin puoli kiloa. Parvit liikkuvia. Mukaan eksyi pari mittakuhaakin. Kalat penkan reunalla.

K.R.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Rautavesi 20.8.

Tuija-Leenan kanssa Rautavedellä jigittämässä pari tuntia. Oudokseltaan kala hieman hakusessa, kun viimeksi oli käynyt jigittämässä juhannuksena. Muutama mittakuha löydettiin viiden metrin penkalta. Oli taas tarkka nupinpainosta.

K.R.

Perjantai 13.8.

Perjantai oli viimeinen kalastuspäivä. Yhdessä sovittiin, että lopetamme noin kahden-kolmen aikaan ja ajamme yhtämatkaa Petroskoihin.

Kalastusta jatkoimme samalla periaatteella kuin torstaina. Päivän saldoksi tuli seitsemän mittalohta ja kymmeniä alamittaisia. Kalastuksen lopetimme viitoistärppiin; 65 cm, 68cm, 70 cm, 68 cm ja karkuutus.

Yhteenvetona voi todeta, että VK:n houkutuslevyt toimivat hienosti. Värisävyistä punainen, violetti, pinkki ja kulta antoivat meille parhaiten mittakaloja. Syvyydet takiloissa vaihtelivat alkuviikon 60 jalasta loppuviikon 50 jalkaan. Lisäksi plaanareissa 100-110g puntit antoivat parhaiten kalaa. Kalastus muistutti parhaimmillaan viimevuoden työleiriä, mutta töitäkin sai tehdä sen eteen. Kuhat ja ahvenet haittasivat kalastusta, sillä täyt oli tosi usein riekaleina. Isojen punnttien takaa pieniä ahvenia tai kuhan tärppejä ei huomannut lainkaan.

Reissu oli kuitenkin hieno ja onnistunut, viikko uikkarikeleissä lohenperässä.

Viimeisen päivän saalista.



Torstai 12.8.

Torstaina selkeä syvyyden muutos ja tarkemmat ajolinjat. Tämä auttoi, mittakaloja kuusi ja kymmeniä alamittaisia. Kuhat vähenivät kertaheitolla.

Päivän saldoa

Keskiviikko 11.8.

Keskiviikkona yritimme hieman syvemmästä vedestä, mutta mitta lohta ei sieltä löytynyt. Kuhia tuli tasaisesti sekä rikottuja syöttejä. Päivän saldona yksi mittalohi.

Tiistai 10.8.

Tiistaiaamuna siirryimme reilut parikymmentä kilometriä etelään. Lähdimme Teron kanssa ensimmäisten joukossa. Taivaanranta näytti kohtuullisen tummalta, joten tiedossa saattoi olla ukkosta. Saavuimme viimevuotisille paikoille ja laskimme vieheitä vetoon kunnes huomattiin, että ukkosrintama on tulossa järven yli. Osa porukasta oli laskenut jo kaikki romut vetoon osa ei mitään. Saimme ylös kaikki muut paitsi yhden plaanarin, jota ei pystynyt enää kelaamaa uikkarit jalassa kun sade piiskasi selkään.

Rintama tuli päälle ja oli pakko siirtyä koppiin, noin vartin ajan rätisi ja paukkui. Salamoita joka suuntaan, vettä sen verran paljon, että sitä tuli Eaglen kattoluukusta sisään. Tuulen voimakkudesta sen verran, että se vei vedessä olevasta merirosvosta kellukkeet. Rintama meni ohi ja kokoonnuimme rantaan katsomaan vaurioita. Meillä ei muuta kuin merirosvon kellukkeet uusittiin yhdestä telttapatjasta, joka saatiin Penalat. Hannisen Arilta meni plaanarit ja kuulat kun joutuivat katkomaan siimat ja vaijerit. Olivat sen verran ulkona. Plaanarit kuitenkin löytyivät. Merilän Juhan mukaan tutka ilmoitti, että rintama eteni parhaimmillaan 51 solmua.

No rannassa keitettiin kahvit ja takaisin vesille. Alueella oli ainakin kuhaa kun liian lämpimään veteen osui. Kuhat, joita vietiin laivan henkilökunnalle oli 1.5-3.5 kiloon.

Päivän lohikalasaldona oli yksi mittalohi ja yksi 70cm taimen (4.3kg). Taimen oli ihan eri muotoinen kuin kuin laihat lohet. Liha todella punaista.



Alla ensimmäisten tuntien kuhia kun oltiin liian lämpimässä vedessä.


Maanantai 9.8.

Edellisenä iltana laivat vaihtoivat ankkuripaikkaa Kitsin saaren toiselle puolelle. Paikka oli suomalaisten etuvartioasema jatkosodassa, missä oli kaadettu useampi venäläinen jäältä tullut hyökkääjä. Juoksuhaudat, asemapaikat ja ruostuneet piikkilangat olivat vielä paikalla. Venäläiset kipparit välttelivät paikkaa viimeiseen asti. Lieneekö tämä johtunut tuosta edellisestä vai siitä, että saarella on joku venäläinen silmäätekevä. Saimme maanantaina häädön koko alueelta, sillä miliisi ajoi kaikki kalastajat alueelta pois, myös venäläiset. Venäjällä on kaikki mahdollista.

Kuulimme vhf:stä poikien viestit miliiseistä ja nostimme vehkeet ylös, koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää. Olimme Penan ja Nikon kanssa jo rannassa kun muut tulivat. Miliisi oli vienyt Kinneltä reilun kuuden kilon lohen.

Seuraavaksi päiväksi päätimme siirtyä viime vuotisille paikoille, josta edellinen ryhmä oli saanut ainakin kuhia.

Päivän saldona yksi mittalohi (81 cm) ja lukuisia alamittaisia.

Sunnuntai 8.8.


Sunnuntai aloitettiin samoilla alueilla ja kalaakin tuli, mutta pääosin alamittaista eli 65-68cm. Päivän saldona kolme mittalohta. Keli oli lämmin ja utuinen. Päivällä kaväisimme hieman uusilla alueilla, joista ei saatu merkkiäkään, joten palasimme eilisille paikoille.


Ääninen 7.-13.8.

Launatai 7.8.

Kesän odotetuin kalareissu oli edessä, viikko Äänisellä. Mukana seitsemän venekuntaa, itse lähdin Pohjan Teron kanssa. JP Juvonen oli edellisen viikon samoilla vesialueilla ja saimmme JP.ltä vähän tietoja, miten homma oli sujunut.

Vesi lämmintä, joten edellisvuoden tapaista kylmää vettä ei ollut tiedossa. Pojilla aluksi vähän nihkeämpää, kunnes löysivät uusia alueita. Olivat saaneet myös nieriää hyvin.

Matka taittui joutuisammin kuin viimevuonna, tulli meni hyvin lukuunottamatta yhtä virolaista, jonka takia jouduimme odottamaan ylimääräisen tunnin. Tiestö oli hieman paremmassa kunnossa. Aamuyöstä saavuimme Petroskoihin, josta suoraan kauppaan ja polttoaineen ostoon. Kun tarvittavat tavarat oli koossa suuntasimme rantaan, missä veneet vesille, romut laivaan ja Äänisen aalloille.

Tavoitteena järven itäranta. Aamu oli kaunis, mutta vähän tuulinen. Matkaa taitettiin vastatuuleen noin kolmetuntia, jonka jälkeen pääsimme kohdealueelle. Paikka oli täysin uusi, joten nollasta lähdettiin. Tulimme Savolaisen Penan ja Hämäläisen Nikon kanssa yhtä matkaa. Vetäminen aloitettiin eri paikoista. Aamupäivällä meitä tervehti pari ukkoskuuroa, jonka johdosta sai nostella vapoja telineistä kun rätinä oli sen verran suuri ja valokaaret löi vavoista toisiin. Varsinainen rintama meni kuitenkin vierestä.

Lopulta löydettiin myös mittakalaa ja päivän saldo oli kolme mittalohta.

Peruslohi





1.8.Sarkola














Tuulin kanssa samoilla paikoilla. Tultiin vähän aikaisemmin (20.00-24.00). Kala aluksi syvemmällä, mittakalat samoilla alueilla kuin edellisenä iltana. Mittoja kymmenen, kalat ihan kelpo kaloja kilon molemmin puolin. Lisäksi reilu nelosen toutain.
K.R.

31.7.Sarkola














Noin neljän tunnin veto (21.30-00-30). Aluksi noin neljästä metristä, nousten lopulta pintaan. Pinnassa paljon pientä. 11 mittaa, yksi 45 cm taimen (potkurivirrasta otti kun selvittelin siimasotkua :), laiha!!! Toivottavasti lihoaa... Lisäksi reilu kolmosen toutain. Tapahtumia siis aivan liikaa yhdelle miehelle.





ELLI (Sarkola) 24.7.

Järvisen Risto ja Eero sekä Tuuli mukana Elliin. Luvattu matalapaine tuli ja sekoitti totaalisesti pasmat. Sarkolassa inhoittava tuuli, joka ei tyyntynyt yhteen mennessä. Koukku vielä sormeen ja homma oli valmis. Kotiin... Siinä vaiheessa kolme kisamittaa. Hyvä päätös, oli kuulemma heittänyt vielä ukkoskuuronkin.

K.R.

23.7. Sarkola

Tuulin kanssa Sarkolassa katselemassa uusia paikkoja. Noin neljä tuntia. Aluksi homma vähän hukassa, kunnes syvyys löytyi. Vajaassa parissa tunnissa kuus reilua mittaa ja pari haukea 3-5kg. Tilanne näytti hyvältä ennen Elliä.

K.R.

16.7.Rautavesi

Kirjoittelu vähän unohtunut, mutta onneksi on päiväkirjat.

Päivällä neljän tunnin sessio Posionlahdella. Kymmenen mittaa, kala 8-6m. 13 senttinen toimi mukavasti. Syvältä ei alamittoja.

K.R.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Hesan lohikisa 2-4.7.2010

Hesaan oli ihan kiva lähteä vaikka saaliit olivat olleet vähän nihkeitä alkukaudesta.

Perjantaina Nimettömän eteläpuolella pääosin pintavedolla. Ei mitään. Kaijussa kuitenkin lohikaikuja ja nousuja takiloille.

Lauantaiksi kengälle eri nopeudella ja eri uinneille sekä syvemmältä. Saaliina yksi nokkakala. Kuuma!

Sunnuntai meni sitten rannassa kun suurin into oli jo mennyt. Näin tällä kertaa...

25.6.Juhannusaatto Rautavesi

Pakko oli ottaa jigivehkeet veneeseen. Muutama peruspaikka alle viidestä metristä. Hiljaista. Yksi kopaisu 6m penkasta, heti 45 cm kuha. Näin seuraavan päivän lounas oli kyydissä.

24.6. Rautavedellä (veto)

Mittakuhat loistivat poissaolollaan, vain yksi mitta kävi veneessä. Runsaasti 38-39 cm kuhaa kuten edellisellä reissulla.

Ensimmäinen vetoreissu rautavedelle 20.6.

Kuhat alle 5 m vedessä. Venessä kävi 12 mittakuhaa. Löytyi uusi toimiva väri, kiitos siitä Mäkelän Jaskalle.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

16.6.Rautavesi

Jälleen uusia paikkoja etsimässä, niitä tuntuu löytyvän joka puolelta. Yhdeksän mittaa ja paljon 38-39 senttistä. Tietää hyvää syksyä.

13.6. Rautavesi

Kolmen tunnin sessio, 21 mittaa kävi veneessä. Ahvenet hyvässä kunnossa. Uusiapaikkoja!!

10.6. Rautavesi

Tuija-Leenan kanssa järvellä, noin 3 tuntia. 24 mittaa kävi veneessä, 2.5 kg suurin, muutenkin hyvän kokoista kalaa.

7.6. Rautavesi

Rintalan Jussin kanssa järvellä. 12 mittaa kävi veneessä ja muutamia komeita ahvenia. Jussille eka kerta Rautavedellä jigittelemässä, hyvinhän tuo sujui.

20.5.Rautavesi

Pyörähdys järvellä, kahdeksan mittaa. Aika nihkeää... Oltiin Keijon kanssa.

maanantai 31. toukokuuta 2010

22.-28.5. Ahvenanmaa














Harjun Jonin ja Souralan Teron kanssa Ahvenanmaalla. Mökkikavereina lisäksi Popon Kinne ja Hannu.














Kelit viikolla aika kylmiä, yksi tuulipäivä ja pari sumupäivää. Tuulet lähes koko viikon pohjoisen puolelta.














Pojilla kolme yli kymppiä (kaikki 10.3kg). Lisäksi yksi pyrstöstä kiinni ollut, joka antautui vasta 1.5 tunnin väsytyksen jälkeen. Kala oli reilu seiska. Näiden lisäksi kaksi muuta 6-7 kg:n kalaa.














Meillä viisi kalaa veneeseen, joista kaksi yli kympin 12kg ja 11.5kg. Näiden lisäksi yksi 8.2kg, 6.4kg ja 4kg.














Ihan mukava reissu. Kalat AS:lla ja Salsalla, kalaa sekä takilasta, plaanarista, dipsystä sekä sivutönköstä.

18.5. Rautavesi

Keijon kanssa vesillä. Kahden tunnin kierros, 11 mittaa. Jälleen uusia paikkoja.

16.5. Rautavesi

Kaksi ja puolituntia vesillä, 10 mittaa. Vesi 12.8-13.6 astetta. Kala hyvän kokoista. Jälleen uusia paikkoja.

15.5. Rautavesi

Kolmen tunnin pyörähdys järvellä. Vesi jo lämpimämpää 10.8-13 astetta. Tuloksena 12 mittakuhaa. Muutama reilu puolentoista kilon kala. Uusia paikkoja!

13.5. Rautavesi

Parin tunnin piipahdus järvellä. vesi kylmää 7.2-7.9 astetta. Kaksi mittakuhaa.

12.5. Rautavesi

Jigikausi alkoi parin tunnin kierroksella ja neljällä mittakuhalla. Vesi 7.8-8-9 astetta. Kala penkalla, mutta syvän puolella.

8.5.2010 Pori


Merikauden avaus Porissa sujui hienosti Pohjan Teron kanssa. Yhdeksän kilon lohi ja voitto sekä Pihlavanlahti Cupissa että Länsi-Suomi Cupissa. Kala otti Tiuraan 20g painon takaa.


sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Vänern La 2.5.

Reissun viimeinen päivä. Pohjoistuuli oli sekoittanut lämpimän veden ja syönti muuttui araksi. Yksi mittakala, mutta sekin luonnon taimen.

Päivän saalista:

Taimen 61cm (rasva) (plaanari 70gr puntti)(vaparit 15+21m)(VK-pienilevy keltainen/sininen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

-Lisäksi 5 irti päässyttä sekä 1 alamittainen

Kokonaisuudessaan hieno reissu 29 mittakalaa, joista 12 yli viiden kilon, niistä seitsemän yli kuuden kilon. Suurin lohi 8350g ja suurin taimen 6470g. Raksit toimivat hienosti syvässä vedessä. Plaanarista kalat pääosin 50-70g painojen takaa. Takiloista 5-9 metriä. AS ja Salsa toimivat meillä parhaiten. Omia huppuja ei hirveästi ollut, onneksi saimme Hämäläisen Nikolta niitä lainaksi. Kromi ja vihreä olivat selkeästi parhaat värit. Lisäksi VK:n levyt toimivat hienosti. Osa UV-värillä höystettynä.

Vänerniä kiittäen Pena ja Kimmo

Vänern La 1.5.

Toukokuu toi tullessaan tuulet reilu 12m/s lännestä kääntyen yöllä pohjoiseen. Saimme kuitenkin reissun suurimman lohen Laxhallarnin kulmasta olevasta lämpimästä vedestä (5,7 astetta). Taimenta yritettiin, mutta lohi tuli. Eipä paljoa haitannut.
Päivän saalista:

Lohi 89 cm (8350g) (plaanari 50gr painosyvääjä)(VK-pikkulevy uv-keltainen)(SALSA-huppu sini-keltainen-kromi)

-Lisäksi 1 limatuubi
Komiat poijaat


Vänern Pe 30.4.

Perjantaina samat kujeet mielessä ja samoille paikoille lämpimän veden perään. Mittakalojen suhteen paras päivä, valitettavasti isoin lohi meni menojaan kun liukastuttiin haavitessa. Kala oli jo haavissa. Päivän kruunasi kolmoistärppi.

Päivän saalista:

Lohi 76cm (rasva) 5+kg (takila 29 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 68cm (3120g) (takila 29 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 68cm (3890g) (takila 25 jalkaa)(VK-pienilevy uv-kelt/vihreä)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 67cm (2820g) (takila 29 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 68cm (3420g) (takila 25 jalkaa)(VK-pienilevy uv-kelt/vihreä)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 78cm (5500g) (plaanari 70gr painosyvääjä)(VK-isolevy popcorn)(SALSA-huppu kromi)

Taimen 69cm (rasva) (plaanari 70gr puntti)(VK-isolevy kelt/vihreä)(SALSA uv-clear)

Lohi 70cm (rasva) (plaanari 50gr puntti)(VK-pienilevy kelt/sininen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

-Lisäksi 1 ISO lohi irti (oli jo haavissa mutta haavimiehen liukastuttua ja kaaduttua hyppäsi pois haavista ja irtosi) sekä 1 alamitta

Viisipuolikas lohi

Vänern To 29.4.

Jälleen Djurön alueelle. Nyt päivä oli taimenten.

Päivän saalista:

Lohi 68cm (3560g) (plaanari 70gr puntti)(vaparit 15+21m)(VK-isolevy keltainen)(SALSA-huppu uv-clear)

Taimen 81cm (6470g) (takila 29 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Taimen 81cm (5870g) (takila 18 jalkaa)(ISMO-MAGNUM)(SALSA-huppu vihreä-kulta-kromi)

Lohi 67cm (3390g) (takila 18 jalkaa)(ISMO-MAGNUM)(SALSA-huppu vihreä-kulta-kromi)

-Lisäksi 1 irti päässyt

Vajaa kuutonen ja Kuusipuolikas














Vänern Ke 28.4.

Keskiviikkona lämminvesialue oli hieman liikkunut pohjoiseen, muuten samoilla Djurön alueilla. Saaliina pari lohta ja muutama alamittainen.

Lohi 67cm (3250g) (plaanari 70gr puntti)(vaparit 15+21m)(VK-isolevy vihreä keltainen)(SALSA-huppu uv-clear)

Lohi 70cm (3980g) (plaanari 70 gr puntti)(vaparit 15+21m)(SALSA-huppu uv-clear) vapaasti hengittävä

-Lisäksi 2 irti päässyttä ja 4 alamittaa

Vänern Ti 27.4.

Tiistaina jälleen samalla alueella. Nyt mukaan jo rantaan tuotavia suurempia kaloja. Nyt luonnonkalat kateissa, lieneekö parvi siirtynyt muualle pääosa kaloista oli istukkaita.

Päivän saalista.

Lohi 78cm (5320g)(plaanari 70gr puntti)(vaparit 15+21m)(AS-huppu vihreä-keltainen glow) vapaasti hengittävä

Lohi 85cm (7200g)(takila 29 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 68cm (3820g)(plaanari 50gr puntti)(vaparit 20+20m)(AS-huppu helmiäisvihreä) vapaasti hengittävä

-Lisäksi 1 irti päässyt sekä 3 alamittaa














Lohi 7.2 kg

Vänern Ma 26.4.

Maanantai samalla alueella Djurössä. Luonnon kalojen määrä edelleen suuri, mutta mukavia kaloja, parhaina vajaa seiska ja reilu seiska.

Päivän saalista:

Lohi 77cm (rasva) 5+kg (takila 29 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 62cm (rasva) (takila 32 jalkaa)(iso ISMO magnum)(SALSA-huppu vihreä-kulta-kromi)

Lohi 86cm (rasva) 7+kg (takila 29 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 82cm (rasva) 7-kg (takila 15 jalkaa)(VK-pikkulevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

-Lisäksi 8 irti päässyttä














Reilu seiskan luonnonkala.

Vänern Su 25.4.

Sunnuntaina siirryimme Djurön alueelle. Päätin vetää omalla puolellani pelkästään raksia, kun Pena laittoin omalle puolelle muutaman vaapun. Heti laskiessa otti 82 cm luonnonkala plaanarista 70g puntin takaa. Tämä sitten riitti minulle ja päätin virittää vain rakseja. Vaikka saimme pääosin luonnon kaloja, päivä oli hieno. Päivän mittaan Penakin siirtyi enemmän rakseihin ja tulosta tuli. Reilu 6 kg lohi ja noin 7 kg lohi.


Päivän saalista:

Lohi 82cm (rasva) reilu 6 kg (Plaanari 70gr puntti)( vaparit 15+21m)( VK-iso levy kelta-vihreä)
(AS-huppu vihreä-keltainen)

Lohi 64cm (rasva) (plaanari 50gr puntti)(vaparit 15+21m)(AS-huppu vihreä helmiäinen) vapaasti hengittävä

Lohi 82cm (rasva) noin 7kg (takila 27 jalkaa)(VK-isolevy uv-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä kromi)

Lohi 61cm (rasva) (plaanari 70gr painosyvääjä)(vaparit 10+10m)(VK-huppu vihreä-kulta-oranssi)

Lohi 61cm (rasva) (takila12 jalkaa)(VK-pikkuvevy vihreä-keltainen)(AS-huppu sini-vihreä-kromi)

Lohi 65cm (2950g)(plaanari 50gr puntti)(VK-huppu uv-watermelon) vapaastihengittävä

-Lisäksi 1 irti päässyt
















Ensimmäinen luonnonlohi, josta nopea kuva ja takaisin omaan elementtiin.

Vänern 24.4.2010

Vuoden 2010 avovesikausi avautui perinteisellä kevät reissulla Vänernille. Tällä kertaa olimme matkassa viikkoa aikaisemmin kuin tavallisesti. Alunperin piti lähteä jo viikolla 14, mutta silloin olisi tarvittu vielä kairoja ja moottorikelkkoja :). Matkaan meitä lähti neljä venekuntaa eli kahdeksan äijää. kerron täällä meidän venekunnan tapahtumat ja kaikkien tapahtumat tuolla kotisivujen puolella.



Matkassa olimme Savolaisen Penan kanssa, Penan venellä "laiva". Lähdimme matkaan 23.4. Turusta ja perillä oltiin 24.4. puolen päivän jälkeen. Sitten vielä iltapäiväksi vesille Brommöbankenin-Prejbådanin aluelle. Aluksi vedimme vaappua ja takiloiden pohjassa täkyä, josta yksi alamittainen lohi tuli puoliminuuttia siellä uituaan. Tästä vähän innostuen, mitä jos vedettäisiin täkyä seuraava päivä. Vesi alueella kylmää, Prejbådanin edustalla vähän lämpimämpää, josta kala.