keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Vuosi 2014

Vuosi alkaa kohta olla päätöksessä. Yhteenvetona taas ihan mukava vuosi. Mieleen painuvimpana kevään Vänernin reissu, Ahvenanmaan lohireissu sekä Äänisen elokuinen reissu.

Parhaimpana kalana merilohi verestettynä 16 920g, sillä muuten voitettiin Pienen Pyytäjien suuri lohikalakilpailu. Suurin järväri oli 8 115g ja järvitaimen 5 250g. Ahvenellakin päästiin yli kiloon eli 1 120g. Suuri hauki 9 140g, joka tuli kisassa. Suurin kuha oli 3 500g ja siika (järvestä) 1 225g.

Kaiken kaikkiaan avovesikaudella reilut 50 päivää vesillä, joten kyllä niitä tunteja tänäkin vuonna taas kertyi. Erityinen kiitos taas kaikille kalastuskavereille, jotka ovat matkassa olleet mukana.

KR

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

22.11. Piikkiö

Mäkelän kanssa Piikkiössä. Todella upeat talvimaisemat. Rannoilla noin 10 cm lunta ja valkoista.  Vesi kirkasta. Aamupäivä meni hakemiseksi. Vanhat kujeet edelleen toimivia. Mukaan reilu parikymmentä kuhaa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Pe 31.10. Vänern

Perjantai oli sitten ns. tyyni päivä, vain pientä tuulen virettä. Hieno päätöspäivä reissulle. Pojat suuntasivat nokat eri alueille. Ari ja Seppo Mokenille, Hablu ja Pasi Klasgrundetille ja me Djurön alueelle.

Aloitettiin eilisiltä paikoilta, mutta vain alamittaisia. Vaihdettiin paikkaa ja löydettiin hyvin kuoretta. Tuosta paikasta sitten kolme taimenta. 3.0 kg (kp leppis), 3.05 kg (kp leppis) reissun suurin taimen 5.2 kg (kp leppis).

Seppo ja Ari eivät saaneet mittoja, Hablulla ja Pasilla yksi mitta, lohi 2.6 kg.


Yhteenvetona reissusta jäi mieleen alkuviikon kovat kelit. Muutama uusi paikka sekä vanhat tutut mestat. Ihan mukava syysreissu.

Sepolla ja Arilla 5 mittakalaa.

Hablulla ja Pasilla 8 mittakalaa + siika.

Janilla ja Kimmolla 14 mittakalaa + 3 siikaa.

Yhteensä siis 27 mittakalaa ja 4 siikaa. Isomuksia ei tällä kertaa tavoitettu. Reissun suurimmat 5.25 kg taimen (J&K), 4.75 kg lohi (J&K), 4.75 kg lohi (J&K), 4,55 kg lohi (J&K), 4.15 kg lohi (H&P).

Allekirjoittanut kiittää taas mukavasta viikosta kaikkia mukana olleita. Ruoka oli erinomaista ja paskakuskitkin saatiin selville :)

To 30.10. Vänern

Torstaina oli sitten jo aivan ihanteellinen keli. Noin 5 m/s. Nokat suunnattiin kohti Djurötä. Lokit olivat alueelta hävinneet, mutta kala ei.

Sepolla ja Arilla yksi taimen 3.5 kg, Hablulla ja Pasilla yksi taimen 2.2 kg.

Meillä hyvä päivä, taimen 2.5 kg (kp leppis), taimen 3.2 kg (kp leppis), taimen 2.05 kg (kp marja), taimen 3.55 kg (kp marja) sekä lohi 4.75 kg (kp marja). Lisäksi yksi noin 4-5 kg:n lohi pomppi taas nortista irti (takila 15 jalkaa).

Ke 29.10. Vänern

Tiistai iltana oli luvattu tuule rauhoittuvan ja keskiviikoksi luvattiin ensimmäistä kertaa alle 10 m/s, luksusta. 7-8 m/s tuuli oli kuin tyynessä lillumista. Seppo ja Ari jäivät Klasgrundetin alueelle, me suunnattiin Hablun ja Pasin kanssa Djuröseen.

Tuntui hienolta kun veneestä puuttui vihellys ja pääsi keskittymään itse asiaan normaalisti. Alueella oli mukavasti myös lokkiajoja. Saatiin heti aamusta muutama mitta, Pasi ja Hablu karkuuttivat yhden hyvän lohen ja yksi siimaki taisi heiltä mennä poikki? Lienee kovan kelin aikaansaannoksia.

Hablulla ja Pasilla päivän saldo oli lopulta taimen 2.55 kg, taimen 3.85 kg sekä 0.65 kg siika. Meillä taimen 2.45 kg (kp leppis), taimen 2.95 kg (kp leppis), taimen 3.8 kg (marjapuuro) ja kaksi siikaa 0.5 kg (kp leppis) ja 0.65 kg (kp leppis). Lisäksi karkuutettiin noin 4-5 kg:n lohi, joka pomppi irti (nortti).

Sepolla ja Arilla yksi taimen 3.15 kg.

Ti 28.10. Vänern

Tiistai valkeni ja tuuli jatkui. Keskituuli 16 m/s ja sama suunta. Ei muutakuin samoille Klasgrundetin alueille. Vaikka tuuli oli kohtuullisen kova onnistui uistelu olosuhteisiin nähden hyvin kun puuskat puuttuivat. Toki tarkkana täytyi olla. Muutama pieni sekasotku.

Hablu ja Pasi saivat lohen 2.4 kg, Seppo ja Ari kaksi lohta 2.55 kg ja 3.7 kg sekä hauen 5.6kg. Sillä sai muuten leivänpaahtimen. Pasi oli luvannut leivän paahtimen suurimmalle rantaan tuodulle hauelle. Meillä päivän saldo oli siika 0.65 kg (kp leppis) ja lohi 4.75 kg (kp leppis) takilasta 25 jalkaa.

Tuore kraavisiika, erinomaista.

No ei edelleenkään hilsettä, mutta kyllä päivä aina mökissä vietetyn päivän voitti. Ei tullut kuskille aika pitkäksi.

Ma 27.10. Vänern

Eipä näyttänyt maanantaiaamu sen valoisammalta tuulen suhteen. Ennuste samasta suunnasta (lounas) keskituulta 16 m/s. No ei muta kuin vesille. Seppo ja Ari suuntasi samalle paikalle kuin sunnuntaina. Me suunnattiin Hablun ja Pasin kanssa Klasgrudetin ja Pålgrundetin edustalle. Ajateltiin aluksi laskea myötäiseen ja ajaa sitten saariston läpi takaisin seuraavaa laskua varten. Tuo osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä vaikka aalto (maininki) oli noin 2-3m luokka, onnistui uistelu vaapuilla hyvin, kun puuskat puuttuivat.

Pasi ja Hablu löysivät Kalsgrundetin edestä alueen jolla hyvin kuoretta ja saivat aamupäivästä heti muutaman alamittaisen. Me pyörähdettiin siinä muutama lenkki, mutta jatkettiin kohti Pägrundettia. Pojat jäivät alueelle ja saivat siitä kolme mittaa. Taimen 2.3kg, taimen 3.45kg ja lohen 4.15kg. Olosuhteisiin nähden hyvin. Me pyörähdettiin Janin kanssa takaisin kun kun pojat ilmoittivat kaloista, oltiin jo Pålgrundet ohitettu. Saatiin lopulta Klasgrundetista yksi lohi, joka osoittautui päivän suurimmaksi 4.45kg (kp leppis).

Arilla ja Sepolla vain alamittaisia.

Hilseet pysyivät edelleen poissa.

Su 26.10. Vänern

Lauantai iltana alkoi tuuli kiristymään, sunnuntai kun valkeni oli keli jo aika miehekäs. Keskituuli 15 m/s. Päätettiin lähteä Ekenäsin saariston suojaan päivää kuluttamaan.

Meillä veneessä kävi vain alamittaisia kaloja, Seppo ja Ari onnistuivat saamaan takilasta yhden mittakalan, lohi 3.35kg. Se olikin päivän ainoa mittakala. Lisäksi pojat saivat pienen kirjolohen. No ei aikakan hilsettä päässyt hiuksiin kerääntymään sen verran vihelsi.

Päivä lopetetiin vähän aikaisemmin.

La 25.10.Vänern

Jälleen oli keulat suunnattu kohti Ruotsin kalavesiä, kohteena tuttu Vänern. Itsellä jo 31:nen reissu. Tällä kertaa kolmen venekunnan voimin, Pasi&Hablu, Ari&Seppo ja Jani&Kimmo. Lähtöä edeltävänä päivänä klo 15.51 tuli ikävä ja aika tyly viesti Tallinkilta. "Baltic Princessin lähtö 23.10.2014 klo 20.15 Turusta on peruttu teknisistä syistä. Olemme teihin yhteydessä matkavaraukseenne liittyen. Pahoittelemme teille aiheutuvaa vaivaa." Se oli sitten siinä, myynnissä ei edes tiedetty asiasta kun sinne soitin. Onneksi saimme vielä samalle illalle Finnlinkiltä paikat, joten matka toteutui lähes alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Perille päsimme hyvissä ajoin, joten kaikki kunnossa. Ensimmäinen kalastuspäivä suunnattiin Djuröseen vaikka keli oli aamulla aika napakka, keskituulen ollessa 12 m/s. Keli kuitenkin rauhoittui iltaa kohti. Vesi oli 10,5 asteista, joten olosuhteen jokseenkin kohdallaan. Olisi toki voinut olla vähän kylmempääkin. Päivä meni hieman hakemiseksi, alueella paljon pinta sekä pohjaverkkoja. Päivän ainokaiseksi mittakalaksi jäi 3.25kg taimen (kp leppis).