sunnuntai 21. joulukuuta 2014

20.12. Piikkiö

Vuoden viimeinen avovesireissu. Taas Jaskan kanssa Piikkiössä. Vesi kohtuullisen sameeta, virtaus nolla. Kalaa kyllä löytyi, mutta oli arkaa. Mittojakin tuli. Vesi alle 3 astetta.

14.12. Piikkiö

Myrskyn jälkeen Piikkiössä. Vesi kuravelliä, aika haastavat olosuhteet. Muuten hieno keli, eipä tullut joulukuu mieleen. Muutama mittakuhakin saatiin...

torstai 11. joulukuuta 2014

6.12. Piikkiö

Joulukuinen päivä vesillä, ei kyllä siltä tuntunut. Laulurastaat lauleskelivat kuin kesällä, harmaahaikarat lentelivät ympärillä vähän väliä. No yksi kokemus taas lisää, merikotkakin pyörähteli vieressä. Kuhaakin löytyi, vajaa neljäkymmentä mittaa. Opittiin taas uusia asioita Mäkelän kanssa, joten reissu oli hyvä.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Vuosi 2014

Vuosi alkaa kohta olla päätöksessä. Yhteenvetona taas ihan mukava vuosi. Mieleen painuvimpana kevään Vänernin reissu, Ahvenanmaan lohireissu sekä Äänisen elokuinen reissu.

Parhaimpana kalana merilohi verestettynä 16 920g, sillä muuten voitettiin Pienen Pyytäjien suuri lohikalakilpailu. Suurin järväri oli 8 115g ja järvitaimen 5 250g. Ahvenellakin päästiin yli kiloon eli 1 120g. Suuri hauki 9 140g, joka tuli kisassa. Suurin kuha oli 3 500g ja siika (järvestä) 1 225g.

Kaiken kaikkiaan avovesikaudella reilut 50 päivää vesillä, joten kyllä niitä tunteja tänäkin vuonna taas kertyi. Erityinen kiitos taas kaikille kalastuskavereille, jotka ovat matkassa olleet mukana.

KR

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

22.11. Piikkiö

Mäkelän kanssa Piikkiössä. Todella upeat talvimaisemat. Rannoilla noin 10 cm lunta ja valkoista.  Vesi kirkasta. Aamupäivä meni hakemiseksi. Vanhat kujeet edelleen toimivia. Mukaan reilu parikymmentä kuhaa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Pe 31.10. Vänern

Perjantai oli sitten ns. tyyni päivä, vain pientä tuulen virettä. Hieno päätöspäivä reissulle. Pojat suuntasivat nokat eri alueille. Ari ja Seppo Mokenille, Hablu ja Pasi Klasgrundetille ja me Djurön alueelle.

Aloitettiin eilisiltä paikoilta, mutta vain alamittaisia. Vaihdettiin paikkaa ja löydettiin hyvin kuoretta. Tuosta paikasta sitten kolme taimenta. 3.0 kg (kp leppis), 3.05 kg (kp leppis) reissun suurin taimen 5.2 kg (kp leppis).

Seppo ja Ari eivät saaneet mittoja, Hablulla ja Pasilla yksi mitta, lohi 2.6 kg.


Yhteenvetona reissusta jäi mieleen alkuviikon kovat kelit. Muutama uusi paikka sekä vanhat tutut mestat. Ihan mukava syysreissu.

Sepolla ja Arilla 5 mittakalaa.

Hablulla ja Pasilla 8 mittakalaa + siika.

Janilla ja Kimmolla 14 mittakalaa + 3 siikaa.

Yhteensä siis 27 mittakalaa ja 4 siikaa. Isomuksia ei tällä kertaa tavoitettu. Reissun suurimmat 5.25 kg taimen (J&K), 4.75 kg lohi (J&K), 4.75 kg lohi (J&K), 4,55 kg lohi (J&K), 4.15 kg lohi (H&P).

Allekirjoittanut kiittää taas mukavasta viikosta kaikkia mukana olleita. Ruoka oli erinomaista ja paskakuskitkin saatiin selville :)

To 30.10. Vänern

Torstaina oli sitten jo aivan ihanteellinen keli. Noin 5 m/s. Nokat suunnattiin kohti Djurötä. Lokit olivat alueelta hävinneet, mutta kala ei.

Sepolla ja Arilla yksi taimen 3.5 kg, Hablulla ja Pasilla yksi taimen 2.2 kg.

Meillä hyvä päivä, taimen 2.5 kg (kp leppis), taimen 3.2 kg (kp leppis), taimen 2.05 kg (kp marja), taimen 3.55 kg (kp marja) sekä lohi 4.75 kg (kp marja). Lisäksi yksi noin 4-5 kg:n lohi pomppi taas nortista irti (takila 15 jalkaa).

Ke 29.10. Vänern

Tiistai iltana oli luvattu tuule rauhoittuvan ja keskiviikoksi luvattiin ensimmäistä kertaa alle 10 m/s, luksusta. 7-8 m/s tuuli oli kuin tyynessä lillumista. Seppo ja Ari jäivät Klasgrundetin alueelle, me suunnattiin Hablun ja Pasin kanssa Djuröseen.

Tuntui hienolta kun veneestä puuttui vihellys ja pääsi keskittymään itse asiaan normaalisti. Alueella oli mukavasti myös lokkiajoja. Saatiin heti aamusta muutama mitta, Pasi ja Hablu karkuuttivat yhden hyvän lohen ja yksi siimaki taisi heiltä mennä poikki? Lienee kovan kelin aikaansaannoksia.

Hablulla ja Pasilla päivän saldo oli lopulta taimen 2.55 kg, taimen 3.85 kg sekä 0.65 kg siika. Meillä taimen 2.45 kg (kp leppis), taimen 2.95 kg (kp leppis), taimen 3.8 kg (marjapuuro) ja kaksi siikaa 0.5 kg (kp leppis) ja 0.65 kg (kp leppis). Lisäksi karkuutettiin noin 4-5 kg:n lohi, joka pomppi irti (nortti).

Sepolla ja Arilla yksi taimen 3.15 kg.

Ti 28.10. Vänern

Tiistai valkeni ja tuuli jatkui. Keskituuli 16 m/s ja sama suunta. Ei muutakuin samoille Klasgrundetin alueille. Vaikka tuuli oli kohtuullisen kova onnistui uistelu olosuhteisiin nähden hyvin kun puuskat puuttuivat. Toki tarkkana täytyi olla. Muutama pieni sekasotku.

Hablu ja Pasi saivat lohen 2.4 kg, Seppo ja Ari kaksi lohta 2.55 kg ja 3.7 kg sekä hauen 5.6kg. Sillä sai muuten leivänpaahtimen. Pasi oli luvannut leivän paahtimen suurimmalle rantaan tuodulle hauelle. Meillä päivän saldo oli siika 0.65 kg (kp leppis) ja lohi 4.75 kg (kp leppis) takilasta 25 jalkaa.

Tuore kraavisiika, erinomaista.

No ei edelleenkään hilsettä, mutta kyllä päivä aina mökissä vietetyn päivän voitti. Ei tullut kuskille aika pitkäksi.

Ma 27.10. Vänern

Eipä näyttänyt maanantaiaamu sen valoisammalta tuulen suhteen. Ennuste samasta suunnasta (lounas) keskituulta 16 m/s. No ei muta kuin vesille. Seppo ja Ari suuntasi samalle paikalle kuin sunnuntaina. Me suunnattiin Hablun ja Pasin kanssa Klasgrudetin ja Pålgrundetin edustalle. Ajateltiin aluksi laskea myötäiseen ja ajaa sitten saariston läpi takaisin seuraavaa laskua varten. Tuo osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä vaikka aalto (maininki) oli noin 2-3m luokka, onnistui uistelu vaapuilla hyvin, kun puuskat puuttuivat.

Pasi ja Hablu löysivät Kalsgrundetin edestä alueen jolla hyvin kuoretta ja saivat aamupäivästä heti muutaman alamittaisen. Me pyörähdettiin siinä muutama lenkki, mutta jatkettiin kohti Pägrundettia. Pojat jäivät alueelle ja saivat siitä kolme mittaa. Taimen 2.3kg, taimen 3.45kg ja lohen 4.15kg. Olosuhteisiin nähden hyvin. Me pyörähdettiin Janin kanssa takaisin kun kun pojat ilmoittivat kaloista, oltiin jo Pålgrundet ohitettu. Saatiin lopulta Klasgrundetista yksi lohi, joka osoittautui päivän suurimmaksi 4.45kg (kp leppis).

Arilla ja Sepolla vain alamittaisia.

Hilseet pysyivät edelleen poissa.

Su 26.10. Vänern

Lauantai iltana alkoi tuuli kiristymään, sunnuntai kun valkeni oli keli jo aika miehekäs. Keskituuli 15 m/s. Päätettiin lähteä Ekenäsin saariston suojaan päivää kuluttamaan.

Meillä veneessä kävi vain alamittaisia kaloja, Seppo ja Ari onnistuivat saamaan takilasta yhden mittakalan, lohi 3.35kg. Se olikin päivän ainoa mittakala. Lisäksi pojat saivat pienen kirjolohen. No ei aikakan hilsettä päässyt hiuksiin kerääntymään sen verran vihelsi.

Päivä lopetetiin vähän aikaisemmin.

La 25.10.Vänern

Jälleen oli keulat suunnattu kohti Ruotsin kalavesiä, kohteena tuttu Vänern. Itsellä jo 31:nen reissu. Tällä kertaa kolmen venekunnan voimin, Pasi&Hablu, Ari&Seppo ja Jani&Kimmo. Lähtöä edeltävänä päivänä klo 15.51 tuli ikävä ja aika tyly viesti Tallinkilta. "Baltic Princessin lähtö 23.10.2014 klo 20.15 Turusta on peruttu teknisistä syistä. Olemme teihin yhteydessä matkavaraukseenne liittyen. Pahoittelemme teille aiheutuvaa vaivaa." Se oli sitten siinä, myynnissä ei edes tiedetty asiasta kun sinne soitin. Onneksi saimme vielä samalle illalle Finnlinkiltä paikat, joten matka toteutui lähes alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Perille päsimme hyvissä ajoin, joten kaikki kunnossa. Ensimmäinen kalastuspäivä suunnattiin Djuröseen vaikka keli oli aamulla aika napakka, keskituulen ollessa 12 m/s. Keli kuitenkin rauhoittui iltaa kohti. Vesi oli 10,5 asteista, joten olosuhteen jokseenkin kohdallaan. Olisi toki voinut olla vähän kylmempääkin. Päivä meni hieman hakemiseksi, alueella paljon pinta sekä pohjaverkkoja. Päivän ainokaiseksi mittakalaksi jäi 3.25kg taimen (kp leppis).

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

27.9. Majava cupin viimeinen kisa, Rauta-, Kulovesi.

Viimeinen kisa meni meidän osalta putkeen, haukea löytyi mukavasti. Pienellä höntyilyllä taidettiin munata kisan voitto ja cupin kakkossija. Jäi eroa alle 1000 pistettä. Näitä sattuu. Cupissa kolmansia tasapistein Aallon Kallen kanssa. Kallella ykkössijoja, meillä ei. Ihan hyvä! Mäkisen Mauno vei kisan ja cupin, onnittelut Maunon porukalle. Maunolla viimeisessä kisassa melkein ysin hauki. Paikalla taas yli 40 venettä. Majavatuotteen Traileriarpa osui Rossin Janille.

20.9. Rauta-Kulovesi

Lauantaina paikkoja katselemassa luvantarkistus kierroksen yhteydessä. Hauki hyvällä purulla. Niin ja kalastajilla luvat kunnossa. Hienoa.

13.9. Säkylä Majava cupin viides kilpailu

Ensimmäistä kertaa Majava cupin nimissä Säkylän Pyhäjärvellä kilpailemassa. Järjestelyistä vastasi Alasatakunnan vetouistelijat yhdessä meidän kanssa. Paikalla komeasti yli 50 venettä. Itse kisa meni meidän osalta hyvin. Kolmas kakkossija. Reilut 88 kiloo haukea. Mukana myös Joonas Hämeenlinnasta.

6.9. Käytiin katsomassa  Säkylässä paikkoja, hauki hyvällä Puurula. Itse kisassa paikalla liikaa veneitä, joten aloituspaikka Randomina.

12.9. Rautavesi Majavan kalastusilta

Vetouistelijat järjestivät Majavatuotteen henkilökunnalle kalastusillan. Saalistakin saatiin vaikka hieman nihkeää oli. Ahventa ja haukea pääasiassa. Muuten ilta oli komea ja onnistunut.

lauantai 30. elokuuta 2014

30.8. Majavacup kisa

No, tuon sitten arvasi kun hauki söi eilen aivan hulluna. Nyt ei sitten syönyt muuta kuin miestä :) Kisassa komeita toutaimia?? Rossit olivat tällä erää etevimpiä, muistaakseni reilu 26 000 pistettä.

29.8. Rautavesi

Maken kanssa katsomassa paikkoja, hauki todella hyvällä Puurula. Reilu 50kg haukia, vaarallisen hyvin...

28.8. Kulovesi ilta

Töiden jälkeen Sarkolaan, pientä kuhaa pilvin pimein. Neljä mittaa. Kala 10 metrissä.

23.8. Säkylä

Harhalan ja Pohjan kanssa Säkylään haukijahtiin vanhasta muistista. Vähän väärä paikanvalinta, kala montun eteläpäässä. Vajaa 70 000 pistettä, joka riitti just kymmenenteen sijaan. Isluren pojilla reilut 150 000 pistettä, että silleen. Mitä tästä taas opimme...

keskiviikko 13. elokuuta 2014

7.8. Ääninen

Oli taas reissun viimeisen päivän vuoro. Vetoaikaa hieman vähemmän. Lähdettiin vetämään kohti Petroskoita. Hiljaista. "Lentävät Lääkärit" kuittasivat eiliseltä paikalat, parvi edelleen lähes paikalla. Romut ylös ja sinne. Kannatti, kolme mittaa vielä kyytiin.

Reissu oli taas kaiken kaikkiaan hieno. Porukka hieno ja samanhenkinen, vietettiin Samin synttäreitäkin. Kiitos Samille hienosta tarjoilusta. Ruoka oli laivalla maittavaa ja sitä oli riittävästi, paljon uusia makuja. Sellainen erilainen kalastusreissu, parhaimmillaan 37 asteen lämmössä.

Kiitos kaikille ja etenkin Setulle!


Laitan myöhemmin reissusta taas videokoosteen kunhan Suvi ehtii sen editoimaan...

6.8. Ääninen

Samoille alueille, laivain siirtyi taas Kisin saaren kupeeseen. Paikkaan, missä oli Suomen itäisin konekkivääripesäke sodan aikana. Mikko hyppäsi meidän kyytiin katselemaan meidän touhuja. Mikko sai väsytellä kaikki päivän tapahtumat. Isomman kalan parvi oli yö aikana siirtynyt useamman kilometrin. Alkuun tuli taas vain alamittaisia 65-68 cm. Päivä sujui leppoisasti, Mikko sai väsytellä ennätyskalansa eli 6.5 kg järvärin. Lisäksi otettiin toinen mitta kyytiin, joka annettiin laivan henkilökunnalle. VK:n levyt toimivat taas hyvin.



5.8. Ääninen

Aamulla sitten ensimmäisen päivän paikoille ja alueille Kinnen ja Handen kanssa. Reissun paras päivä, yhdeksän mittaa kyytiin. Parhaana vajaa kuutosen lohi. Ensimmäinen päivä kun saatiin takilat toimimaan.



4.8. Ääninen

Neljäntenä päivänä testailtiin vähän Nilsuja. Kuha puri niihin mukavasti, kun oikea korko löytyi. Kylkiäisenä haukia ja muutama ahven. 15 senttinen pystylappu Nilsu osottautui yllättävän hyväksi ahven palikaksi, suurin 900g. Iltapäivällä kolmen jälkeen pyörähdettiin myös lohen perään, tuloksena vain alamittaisia 65-68 cm. Minkähänlainen olisi kuhasatsi jos keskittyisi hieman enemmän kuhan vetoon ???

3.8. Ääninen

Kolmas päivä ja tukikohta säilyi samana. Nokka kuitenkin uusille alueille, aamupäivä meni etsiessä ja alamittaisten kanssa. Tuli 3.5 kg:n kuhakin kylkiäisenä. Kala pääosin 65-68 senttistä, yksi mitta kyytiin. Kala syvässä 130g-200g.

2.8. Ääninen

Toisena päivänä täysin uusille alueille. Vesi lämmintä ja kala pienempää. Kyytiin pari mittaa. Kelit edelleen komeita. Ei isomuksia, ahventa ja kuhaa heti kun liian matalaan.

1.8. Ääninen

Kesän kohokohta, reissu Ääniselle, jotain jota ei voi sanoin kuvata. Lähtö kohti Varkautta 31.7, eli menettelee synttärilahajana. Varkaudesta Setun kyytiin ja Joensuuhun lähtö 6.30, missä poikettiin Tokmannille hakemaan jäitä, joita Kari oli järjestänyt. Iso kiitos jäistä Karille. Siitä sitten kohti rajaa. Matkaan lähti kaiken kaikkiaan 16 henkilöä, seitsemällä veneellä. Hyvä porukka kasassa. Petroskoihin saavuttiin alkuillasta, polttoaineet veneisiin ja miehille. Sitten satamaan ja veneet vesille. Tavaroiden lastaus laivaan ja saunaan. Kalapaikoille oli määrä siirtyä vasta seuraavana aamuna.

Lauantaina aamupala laivalla ja menoksi kohti Äänisen itärantaa. Vesi aika lämmintä, päälle 20 astetta. Pinnasta löytyi vielä 16 asteista vettä, mutta suuntaus oli lämpenevä. Sää oli mahtava.


Heti ekana päivänä löytyi kalaa. Pari reilua mittaa (70 cm), otettiin kyytiin.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

26.7. Korpilahti

Käytiin Maken kanssa pyörähtämässä Päijänteellä Päijänne cupin kisassa. Paikkana Korpilahti. Ekaa kertaa Päijänteellä kuhia yrittämässä. Paikka ja värit puhelimella. Kuhat hyvän kokoisia, neljä kuhaa ja 4.5kg. Sijoitus joku 20 tietämillä, ei paha. Kisassa reilu 80 venettä.

24.7. Rautavesi

Marttilan Juhon (innokas nuori kalamies) kanssa järvellä, nyt kolmas kesä peräkkäin. Kuhia yrittämässä, syvästä vain alapätkiä ja haukia. Matalasta löytyi vähän suurempia, kolme mittaa kyytiin. Juho sai isälleen ruokakalat :) Mukava touhukas ilta.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

21.7. Ahventen perässä

Vaimon kanssa ahventen perässä. Löytyi komeita körmyniskoja, kaksi kilon tappoa. 43cm 1020g ja 45cm 1120g. Lisäksi veneessä kävi 40 cm ja 38 cm körmyniskat. Jälleen leppoisa kalapäivä, toki kuuma.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

12.7. Säkylä, Pyhäjärvi

Haukikarkeloihin Pohjan ja Harhalan kanssa. Pojat kävi viikolla paikkoja etsimässä, tuo kannatti. Yksi kerroinkalakin osui kohdalle, eli yli 9 kg:n hauki. Kalat hyväkuntoisia, 4-5 kpl noin 5 kg haukia. Taisi olla reilut 137 000 pistettä, noin 128kg. Seuraavaan eroa vajaa 50kg. Helppo hymyillä.

Kalaneuvos 5-6.7 Rautavesi

Kisa, alkuillasta haukia ja alamittaista kuhaa. Lopulta kala löytyi matalasta, alle 6m. Puntarille 10 kuhaa, 1 ahven ja taisi olla 5 haukea. Kuhat ihan hyvän kokoisia. Tuo riitti kakkoseksi. Mäkisen Mauno kaivoi komeat ahvenet, 29 kpl. Ihan hyvä rutistus meiltä.

4.7. Rautavesi

Posionlahti aivan tyhjä, muutama hassu alamittaisten syvästä. Kollasenkari hiljaista, pientä. Evonlahti-Salonsaari, vihdoin löytyi kuhaa.

3.7. Kulovesi, Sarkola

Uusien kisa-alueiden tsekkaus. Hiljaista, muutama piste josta kuhaa. Osa kaloista vielä täysin mustia. Vesi kylmää, 15 astetta. Ei syvästä eikä matalasta oikein mitään. Koholla antoi muutaman mukavan kuhan.

2.7. Liekovesi

Harhalan kanssa pyörähdys Liekovedellä. Kuha kateissa, vesi 17 astetta. Lisäksi Vammaskosken yläpuolella pyörähdysten, ei oikein mitään.

22.6. Sunnuntai Rauta-Kulovesi

Juhannuksen jälkeen kuhan perässä. Vesi 15.7 astetta. Kuha aktiivista, Sarkolasta hyvin 40-50cm kalaa. Positiivinen yllätys. Muuten kylmää ja koleaa. Lauantai 28.6. Käytiin Nokian Pyhäjärvellä, siinä olikin sitten sen reissun tärkeimmät asiat. Pari haukea....

maanantai 16. kesäkuuta 2014

15.6. Rautavesi

Majava-cupin avauskilpailu. Osallistujia hienosti 43, joista 39 toi kalaa puntarille. Kolmen kalan kisa per laji. Ihan hyvin meni saatiin, ekaa kertaa kolme lajia täyteen. Ahvenet, hauet ja kuhat. Tämä riitti kakkoseksi, ihan hyvä aloitus.

14.6. Rautavesi

Harhalan kanssa katselemassa paikkoja. Kuhaa yllättävän hyvin, viisi mittaa ruokakaloiksi. Lisäksi ahven löytyi, isompi hauki hakusessa. Muutama täräys syvästä. Ihan ok fiilis!

torstai 12. kesäkuuta 2014

8.6. Ahvenanmaa

Viimeinen vetopäivä, johon lähdettiin pikkukoneella köröttelemään. Hieno keli ja kalakin saatiin. Pieni 65 cm lohi AS coho blue takilasta 33 jalkaa. Noin 2,9 kg. Mieleen painuvin oli kuitenkin se, kun sain koukun sormeen pientä lohta irroittaessa. Vähän käsidesiä päälle ja nyppäsin sen pois, AUTS!

Kinne ja Hande menettiviä hyvä kalan puolen tunnin väsytyksen jälkeen, harmi.
Hieno reissu, joka päivä lohi. Yhteensä 13 kalaa joiden keskipaino 9,664kg. 10 ensimmäistä lohta keskipaino 11,206kg. Kolme yli 15 kilon kalaa. Hieno reissu, josta voimme taas kiittää Kääriäisen Veskun VK levyjä ja timantti dodgereita. Iso KIITOS!









7.6. Ahvenanmaa

Ensimmäinen tapahtuma heti laskiesa eli klo 11.00. Plaanarista 20 g puntin takaa, jossa pieni VK vihreäkultakromi ja As huppu sinipinkkikromi. Jälleen kympi rikki, lohi 99 cm ja rannassa painoa 10.550 kg. Päivä oli sitten hiljaisempi. Illalla klo 19.00 tupla, josta toinen heti irti ( takila 18 jalkaa) Tiuran mag pelti väreissä 66G. Kyytiin lohi 88 cm ja 5,520kg. iso Oki Betsy pinkillä viivalla ja huppuna AS sinivihkultapuna. Klo 21.45 takilasta 33 jalkaa Ison Okin (Betsy pinkki viiva) ja AS sinivihkultapuna huppu. Lohi 75 cm ja painoa 5,150kg. Vielä välineitä kerätessä iski lohi kromi AS huppuun väreissä sinipinkkikromi. ja edessä pieni VK vihreäkultakromi. Tuo ei kuitenkaan tarttunut kunnolla. Hyvä päivä, viisi tapahtumaa. Rantaan lähtiessä, katkesi sitten kaasuvaijeri, joten jouduttiin ajamaan rantaa pienellä koneella. 3 tuntia köröttelyä.

Kinnellä ja Handella komea lohi. 113 cm ja verestetty paino rannassa 16,400kg. Hieno kala!




6.6. Ahvenanmaa

Kisat vähän häiritsivät paikan valintaa, ei kiinnostanut vedellä missään ruuhkassa. Aloitettiin taas selkeästi myöhemmin. Päivän ainoa tapahtuma klo 13.20. Plaanarista 30g puntin takaa otti lohi Salsan purkinpohja Pena erikoisvärjäykseen, edessä pieni VK väreissä Betsy pinkkiviivalla. Väsytys vaiheessa saimme hienosti tilaa ja kala haavittiin taas onnistuneesti veneeseen. Lohi 94 cm, rannassa punnitus osoitti painoksi 9.800kg. Hyvä kala.

5.6. Ahvenanmaa

Päivä alkoi dipsy tärpillä (iso VK 2 levy Betsy pinkkiviivalla) huppuna AS vihreäkultapinkki. Päivän toinen tapahtuma tuli kello 16.00. Plaanarista 20 g puntintakaa lähti pieni silakka, joka oli kromi AS sinivihpinkki hupussa ja timanttidodger edessä. Kala oli ihan mukava ja antoi hyvät kyydit. Väännön jälkeen kala kyytiin, jouduttiin vielä väistämään toista venettä jolla tupla. Kisavenehän ei väistänyt yhtään. No kala kuitenkin viereen ja haaviin. Komia poika, 110cm ja verestetty paino rannassa 16,920kg. Taas antoi Ahvenanmeri hieno elämyksen.


4.6. Ahvenanmaa

Nyt tas vähän myöhemmin vesille. Päivän ainoa tapahtuma klo 17.30 otti plaanarista uloimmasta 20g puntin takaa vedettyyn isoon silakkaan vapaasti hengittävään Rhino medium huppuun (vihreäkeltakulta). Hyvän väännön jälkeen, haavauksen jälkeen veneeseen komia 112 cm lohi. Verestetty paino 15,110kg. Hieno kala, ja jälleen oli suut messingillä.


3.6. Ahvenanmaa

Kolmas päivä ja suunta tutulle alueelle. Jälleen klo 13.00 kala kiinni, nyt didsyn takaa uitetussa iso VK 2 levy (Betsy pinkillä viivalla) ja huppuna AS vihkultapinkki. Lohi 92 cm (8.715kg). Klo 17.15 päivän toinen tapahtuma plaanarista 30g puntin takaa, jossa edessä timanttidodger sekä AS oliivitaiga huppu. Haavauksen jälkeen veneeseen 83 cm lohi (6,160kg). Kolmas kahden lohen päivä.


2.6. Ahvenanmaa

Seuraavana päivänä sitten hieman myöhemmin vesille. Samoille aluieille. Klo 13.30 päivän ensimmäinen tapahtuma plaanarista 30g puntintakaa 99 cm lohi (10.760kg). Huppuna Salsan purkinpohja Pena oma näkemys pinkillä viivalla höystettynä. Levynä pikku VK Betsy jossa niin ikään pinkki viiva lisämausteena.

Päivän toinen tapahtuma tuli klo 19.00 takilasta, kun olin juuri vaihtamassa uusia pyyntöjä, sain takilan laskettua 10 jalkaan kun täkyä jo vietiin. Jarrukin oli täysin auki, eli pärinä oli aika hyvä. Tuossakin oli levynä Kingfisher (Yellow misty green) ja huppuna kromi AS sinivihpink. Haavi heilahti ja kyytiin 95 cm lohi, joka painoi 9,595kg. Reissu oli alkanut mahtavasti.


1.6. Ahvenanmaa

Oli taas aika lohen jallitukselle. Tutulla porukalla "Maccarel" Pena, Niko ja minä sekä toisella veneellä POPO 2 Kinne ja Hande. Paikkana Bagebon mökkikylä, joka on ollut tukikohtana jo useamman vuoden. Aino mieltä rasittava asia oli se, että kisat oli siirretty juuri tuolle vikolle. Tämä tiesi ruuhkaa muutamille alueille. Me aloitimme tutusta paikasta eli Ekerön kärjestä.

Reissu alkoikin hyvin, sillä klo 13.00 kalahti ensimmäinen lohi noin 20 senttiseen vapaasti hengittävään silakkaan takilan pohjasta 33 jalasta. Väsytyksen jälkeen veneesen haavittiin 86 cm lohi (7,590kg). Super Herring, ruotsinlippu glow. Päivä oli siis jo kruunattu, kun saatiin heti kättelyssä kala. 16.45 tärähti sitten toinen lohi takilan ylimmäisestä 20 jalasta. Lähtö ei ollut mitenkään erityinen ja pidettiin kalaa suurin piirtein edellisen kokoisena, kunnes se tuli ekaa kertaa venee lähelle. Suhteellisen nopean väsytyksen jälkeen (noin 15min) heilahti taas haavi ja veneen pohjalle läjähti todella lihava 106 sennttinen lohi. Verestetty paino rannassa oli peräti 16,860kg eli aika jytikkä. Kala tuli Kinfisherin takaa (yellow misty green) ja huppuna oli AS sinvihpink. Lisäksi saatiin vielä yksi tälli dipsyn takana vedettyyn AS violvihkulta huppuun, jossa edessä timanttidodger.

Kinnellä ja Handella oli niin ikään kaksi kalaa, joiden tarkkaa painoa en muista. (noin 11kg ja 6kg)


perjantai 9. toukokuuta 2014

LA 26.4. SPIKEN

Lauantai oli viimeinen vetopäivä, keli aurinkoinen ja tyyni. Yleisesti hieman hiljaisempi päivä, mutta meillä kolmas täyspotti. Veneessä kävi seitsemän mittaa, muutama alamitta ja muutama irti. Vesi kolkutteli jo seitsemää astetta, joten "haukivaara" kasvoi ja tulihan sieltä yksi sellainenkin.  Lohi 62 cm (takaisin) takila 42 f mt sinpinkkulta + pieni vk uv kulta, lohi 66 cm (3255g) 110g puntti mt ruotsinlippu + pieni vk ruotsinlippu, (tupla) lohi 65 cm (3275g) takila 37 f mt vihkulta + pieni vk vihkulta, lohi 74 cm (4095g) 8g puntti mt sinvihpinkkulta + pieni vk sinvih, lohi 86 cm (6845g) 90 g puntti mt vihkulta + pieni vk vesimeloonikulta, (toinen tupla) lohi 84 cm (7505g) 80 g puntti mt vihkulta + pieni vk vesimeloonikulta ja lohi 78 cm (5405g) 20g puntti mt ruotsinlippu + pieni vk ruotsinlippu. Päivälle ja reissulle hieno päätös lohet 5405g, 6845g ja 7505g.

Seppo & Mikke, Niko & Pasi ja Kinne & Hande jäivät ilman mittoja. Pena & Päke taimen (2425g), taimen (2515g), lohi (3045g) ja lohi (3370g).

Rantaan kolme yli viiden kilon kalaa, joista paras lohi 7507g (Kimmo & Joonas)

Reissu oli kalan suhteen enemmän kuin hyvä. Kaiken kaikkiaan rantaan tuotiin 123 kpl kaloja. Yhteispainoltaan 475kg, jolloin keskipainoksi tuli 3.9kg. Suurimmat lohet olivat 8430g (Mikke & Seppo), 8115g (Kimmo & Joonas), 7685g (Niko & Pasi), 7635g (Seppo & Mikke), 7505g (Kimmo& Joonas), 6965g (Niko & Pasi), 6845g (Kimmo & Joonas), 6710g (Pena & Päke), 6110g (Kinne & Hande), 6085g (Niko & Pasi) ja 6070g (Kinne & Hande). Suurimmat taimenet 6085g (Niko & Pasi), 5200g (Niko & Pasi), 5140g (Kinne & Hande), 5065g (Kimmo & Joonas).

Seppo & Mikke 14 mittaa, (keskipaino 4.0 kg),
Niko & Pasi 29 mittaa, (keskipaino (4.2 kg),
Pena & Päke 25 mittaa, (keskipaino 3.5 kg) + (3 vapautettua ja 2 luonnonkalaa),
Kinne & Hande 24 mittaa (keskipaino 4.0 kg) + (1 vapautettu ja 5 luonnonkalaa)
Kimmo & Joonas 31 mittaa (keskipaino 3.8 kg) + (6 vapautettua ja 2 luonnonkalaa)


PE 25.4. SPIKEN

Perjantai jälleen samoilla alueilla. Meillä viisi mittaa, joista yksi luonnonohi sekä kolme pientä ja yksi irti. Lohi 64 cm (2665g) takila 42 f mt sinipinkkulta + pieni vk uv kulta, taimen 76 cm (4265g) takila 42 f mt sinipinkkulta + pieni vk uv kulta, lohi 88cm (8115g) 100g puntti mt vihkulta + timantti dodger, lohi 63cm (2490g) takila 35 f mt sinvihpinkkulta + kingfisher misty green ja luonnonlohi 78 cm (takaisin) 25g puntti mt ruotsinlippu + pieni vk ruotsinlippu.

Seppo & Mikke seitsemän mittaa, lohi (2565g), lohi (3305g), lohi (3605g), lohi (3965g), taimen (2965g), lohi (2970g) ja lohi (7635g). Niko & Pasi lohi (3150g), lohi (3335g) ja taimen (5200g). Pena & Päke lohi (3590g), lohi (3090g), lohi (2305g), lohi (2650g) ja lohi (3010g). Kinne & Hande lohi (2675g), lohi (3660g), lohi (5455g) ja lohi (5330g).

Rantaan taas viisi yli viiden kilon kalaa, joista paras lohi 8115g (Kimmo & Joonas). Kala oli Joonaksen rekordi, joten reissun tavoitteet täyttyivät. Itsellä tuli päivän aikana 500:s mittakala Vänerniltä täyteen!




TO 24.4. SPIKEN

Torstaina taas parempi keli, vanhaa maininkia vähän tuulta ja aurinkoa. Suuntana Hindenin alue. Saaliiksi kaksi täyspottia meille ja Nikolle & Pasille. Meillä  kävi kahdeksan mittaa veneessä ja kuusi alamittaa. Lohi 62 cm (takaisin) 30g puntti salsa vihkulta + pieni vk sinvih, taimen 72 cm (4045g) 8g puntti mt cohoblue + pieni vk vesimeloonikulta, lohi 62cm (takaisin) 90g puntti mt vihkulta + pieni vk vihkulta, taimen 70cm (3575g) takila 42f mt sinipinkkulta + pieni vk uv kulta, lohi 64 cm (2675g) 100g puntti mt vihkulta + pieni vk vihkulta, taimen 64 cm (2480g) 90g mt cohoblue + pieni vk vesimeloonikulta, lohi 68 cm (3080g) takila 35f mt sinvihpinkkulta + kinfisher misty green, lohi 71 cm (3725g) 100g puntti mt vihkulta + pieni vk vihkulta.

Seppo&Mikke lohi (2865g) ja lohi (4325g). Niko&Pasi kahdeksan kalaa. Lohi (4225g), lohi (4545g), lohi (4530g), lohi (3270g), lohi (2635g), lohi (4075g), lohi (5470g) ja lohi (3575g). Pena&Päke taimen (3505g). Kinne&Hande lohi (5965g), taimen (5140g), lohi (3900g) ja taimen (4100g).

Rantaan kolme yli viiden kilon kalaa, joista paras lohi 5965g (Kinne&Hande).

torstai 8. toukokuuta 2014

KE 23.4. SPIKEN

Keskiviikkona oli vähän tuulisempi päivä, joten päätettiin jäädä Pålgrundetin alueelle. Levittäydyttiin eri paikoille. Pena ja Päke vetivät vaappua, muut raksia. Meillä kymmenen tapahtumaa, joista neljä mittaa (kolme kyytiin) ja yksi reilu kilon siika. Lohi 62 cm (-) takaisin, takila 30f mt sinpinkkulta + pikku vk uv kulta, lohi 64 cm (2780g) takila 35f vihsinpink + kinfisher mistygreen, taimen 63 cm (2415g) 8g puntti mt vihkulta + timantti dodger ja lohi 63 cm (2855g) 30g puntti mt vihkulta + pieni vk vihkulta. Lisäksi siika 1225g takila 35f vihsinpink + kinfisher mistygreen.

Pena&Päke lohi (3105g), lohi (2800g) sekä 62 cm lohi (takaisin). Muut väistelivät mittakaloja onistuneesti.

TI 22.4. SPIKEN

Tiistaina kelluttiina lähes samoilla kulmilla, pari hyvää pääsi irti, kaksi mittaa ja pari alamittaa. Taimen 71cm (3815g) takila 42f mt sinpinkkulta + pieni vk uv kulta ja lohi 62 cm vapautettu (-g) puntti 110g mt cohoblue + pieni vk vesimeloonikulta.

Seppo&Mikke -. Niko&Pasi täyspotti eli kuus kalaa. Lohi (5240g), lohi (2875g), lohi (6965g), lohi (5050g), lohi (3675g) ja lohi (2545g). Pena& Päke taimen (2540g), taimen (3435g) ja lohi (3345g). Kinne ja Hande lohi (2945g), lohi (3075g), lohi (3595g) ja taimen (3080g).

Rantaan tuli kolme yli viiden kilon kalaa, jotka kaikki Nikolla ja Pasilla, paras lohi 6965 (Niko&Pasi).

MA 21.4. SPIKEN

Jälleen samoilla alueilla, meillä kala aika pientä kolme mittaa ja viisi alamittaista. Lohi 74 cm (4645g) 50g puntti mt cohoblue + pieni vk sinivih, lohi 64 cm (2265g) 50g puntti mt cohoblue + pieni vk sinivih ja taimen 65cm (3000g).

Seppo & Mikke lohi (2760g) ja lohi (2745g). Niko & Pasi yhden vajaa täyspotti eli viisi kalaa. Lohi (4295g), lohi (2535g), lohi (3295g), taimen (2705g) ja lohi (7685g). Pena & Päke lohi (6710g), lohi (5605g), lohi (3235g) ja taimen (4235g). Kinne & Hande lohi (3095g), lohi (4375g) ja lohi (4490g).

Rantaan taas kolme yli vitosen kalaa, paras lohi 7685g (Niko & Pasi)


SU 20.4. SPIKEN

Sunnuntaina samoille alueille Hindenille. Päivälle luvattiin aurinkoa ja heikkoa tuulta ja sitä se olikin. Saimme Joonaksen kanssa homman toimimaan ja tuloksena täysi potti rantaan tuotavia kaloja. Ensimmäinen yli viiden kilon kala tuli veneeseen ja samalla Joonas korjaili taimen ennätystään. yli viiteeen kiloon. Kaiken kaikkiaan veneessä kävi yhdeksän mittakalaa, pari alamittaista ja pari irtosi iskun jälkeen. Lohi 63cm (2855g) 25g puntti mt vihkulta + pieni vk vesimeloonikulta, lohi 64 cm (3075g) 80g puntti salsa uv clear + salsa uv frogy, taimen 73 cm (4245g) 8g puntti mt sinvih + pieni vk uv vih, lohi 62 cm (2955g) 25g puntti vihkulta + pieni vk vesimeloonikulta, luonnonlohi 72 cm (takaisin) takila 38 f vihkulta + pieni vk vihkulta, lohi 62 cm (takaisin) takila 27 f mt vihkulta + pieni vk vihkulta, lohi 72 cm (3920g) 70g puntti mt cohoblue + pieni vk sinivih, taimen 80 cm (5065g) mt vihsinkulta + pieni vk vihsinkulta ja lohi 69cm (3335g) 90g puntti cohoblue + pieni vk sinivih.

Seppo & Mikke lohi (4865g). Niko & Pasi lohi (5580g), Pena & Päke lohi (4035g), lohi (3515g), lohi (3995g) ja taimen (2675g). Kinne & Hande taimen (3865g), lohi (3100g), lohi (3960g) ja lohi (6070g).

Rantaan tuli kolme yli vitosen kalaa, joista paras 6070g (Kinne & Hande). Meidän taimen oli Joonaksen uusi järvitaimen ennätys 5065g.



LA 19.4. SPIKEN

Keväinen Ruotsin reissu oli taas realisoitunut matkaksi. Reissu oli 30:s reissu Vänernin aalloille, joten ylimääräistä värinää oli ilmassa. Matkaan lähti viisi venettä (Seppo &Mikke, Pasi&Niko, Kinne&Hande, Pena&Päke ja Kimmo&Joonas). Tutusti Turusta iltalautalla Ruotsiin, laivalla oli runsaasti muista veneitä osa matkalla Simrikseen tai sinne suuunnalle osa järville. Menomatka sujui leppoisasti ja perillä oltiin perjantaina puolen päivän jälkeen. Perjantai meni välineiden laittamisessa ja venepaikkojen katsomisessa sekä ehti sitä muutaman kymmen kilometrin rullaluistelulenkin tekemään. Kevät oli Ruotsissa selkeästi pidemmällä kuin Suomessa. Perjantai-iltana juhlistettiin hieman kolmattakymmenettä reissua. Lauantaina sitten vesille.

La 19.4.
Aamusta suunnattiin heti Hindenin alueelle, missä veneitä oli kohtuullisen paljon. Joonaksen kanssa käytiin läpi täkyjen virittelyyn liittyvät kommervenkit ja muut asiaan liittyvät toimet levyjen tapsinpituudesta ja väreistä lähtien. Siitä päästiin hyvään alkuun. Keli oli aurinkonen ja tuuli oli sopivan mietoa (vanhaa maininkia). Tapahtumiakin saatiin. Kolme alamittaa, yksi hyvä karkuutus sekä pari mittaa, josta toinen laitettiin takaisin (taimen 61 cm). Kyytiin otettiin lohi 66cm (2885g), mt sinvihkulta + pieni vk kultsvih 30g puntti.

Seppo&Mikke saivat heti kättelyssä komian lohen (8430g), joka oli päivän komein, lisäksi heillä oli taimen (3040g). Niko&Pasi "koukkivat" heti kättelyssä täyden satsin eli 6 kalaa. Taimen (2225g), taimen (3445g), taimen (6085g), lohi (3215g), lohi (3270g) ja lohi (5680g). Pena&Päke taimen (4535g) ja lohi (2950g). Kinne&Hande jäivät yhden täydestä potista eli viisi kalaa. Lohi (2865g), taimen (4230g), lohi (3620g), taimen (3650g) ja lohi (6110g).

Reissu alkoi hienosti, ensimmäisenä päivänä tuli nejä yli viiden kilon kalaa.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Retkiluistelua

Vuosi on pyörähtänyt käyntiin retkiluistellen Rautavedellä. Takana noin 250km. Tänään jää oli mahtavassa kunnossa.