keskiviikko 13. elokuuta 2014

1.8. Ääninen

Kesän kohokohta, reissu Ääniselle, jotain jota ei voi sanoin kuvata. Lähtö kohti Varkautta 31.7, eli menettelee synttärilahajana. Varkaudesta Setun kyytiin ja Joensuuhun lähtö 6.30, missä poikettiin Tokmannille hakemaan jäitä, joita Kari oli järjestänyt. Iso kiitos jäistä Karille. Siitä sitten kohti rajaa. Matkaan lähti kaiken kaikkiaan 16 henkilöä, seitsemällä veneellä. Hyvä porukka kasassa. Petroskoihin saavuttiin alkuillasta, polttoaineet veneisiin ja miehille. Sitten satamaan ja veneet vesille. Tavaroiden lastaus laivaan ja saunaan. Kalapaikoille oli määrä siirtyä vasta seuraavana aamuna.

Lauantaina aamupala laivalla ja menoksi kohti Äänisen itärantaa. Vesi aika lämmintä, päälle 20 astetta. Pinnasta löytyi vielä 16 asteista vettä, mutta suuntaus oli lämpenevä. Sää oli mahtava.


Heti ekana päivänä löytyi kalaa. Pari reilua mittaa (70 cm), otettiin kyytiin.

Ei kommentteja: