sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Spiken kevät 2013

Keskiviikkoiltana 16.4. lähdettiin Turusta kohti Ruotsia. Matka sujui joutuisasti. Kiirettä ei pidetty, poikettiin mm. Eskilstuunassa kalastustarvikeliikkeessä. Oli meinaan pari haukijigiä, ei jäänyt epäselväksi, mikä oli ykköslaina. Majoituspaikka oli uusi eli pieni jännitys puserossa, minkälainen paikka on tiedossa. Perille päästiin ja paikka osoittautui toimivaksi, vaikka veneitä ei saatu ihan ikkunanalle.

Matkassa oltiin neljällä veneellä. Pasi ja Niko, Kinne ja Hande, Seppo ja Mikke sekä Pena, Joonas ja minä Penan veneellä. Iltapäivästä käytiin vielä Spikenin satamassa katsomassa, saadaanko veneet vesille. Satamassa oli vielä vähän jäätä, jota vähän rikoimme, jotta saadaan veneet aamulla vesille.

Illalla romut kuntoon ja aamulla järvelle, tämä oli suunnitelma. Perjantai aamuna satama oli vapaana jäistä, joten ajoitus ei voisi parempi olla. Keli oli kohtuullinen. Päivä pyörittiin Pålgrundetin alueella, jossa pääosa kaloista oli taimenta. Päivän saldona 10 mittakalaa. Meille kolme. Lohi 65 cm (2790g) Salsa uv clear, pieni VK uv vihreäkelta, 40g punttia. Takila 22 jalkaa, Salsa uv vihreä levy ja Salsa uv vihrä huppu 72 cm taimen (4155g) ja Salsa uv clear, pieni VK vihreäkelta uv 40g puntti 75 cm taimen (4905g). Kinnellä ja Handella päivän suurin kala, taimen 4980g.


Ei kommentteja: